Kevätinnostusta

Noniin, edellisiin postauksiin liittyen... Ajattelin, että en jaksa enää murehtia noita työjuttuja. Nyt on kevät ja kohta on KESÄ! Ja vaikkei lomaa olekaan, niin täytyyhän tästä nauttia!

Huonoja hetkiä piristää

... kunnon annos suklaata ja Finding Neverland.

Jep, ei mikään paras viikko, mutta eiköhän tästä selvitä. Ainakin näillä :)

Mistä tietää, milloin on hyvä aika lopettaa?

En aluksi oikein tiennyt, pitäisikö kirjoittaa tästä asiasta ollenkaan. Toisaalta taas olen kirjoittanut aika paljon omista töistäni ja kulttuurialasta muutenkin. Miksen siis kirjoittaisi tästäkin, sillä onhan aihe - valitettavasti - osa todella monen kulttuuriryöläisen arkea. Inspiraation sain eräästä keskustelusta, jonka kävin todella väsyneen ystäväni kanssa töistämme. Tämän illan aiheena siis väsymys, burn out tai miksi ikinä sitä halutaankaan kutsua.

Aina tietyin väliajoin sitä törmää ihmisiin, jotka katoavat. En nyt tarkoita niitä, joiden luonteeseen vain kuuluu kadota ja roikottaa toisia tietämättöminä keskeneräisissä projekteissa, vaan niitä, jotka katoavat tahtomattamaan. Yhteydenpito työasioissa lakkaa ja kohta saakin kuulla, että tyyppi sähköpostin tai puhelimen päässä on jäänyt hermolomalle. Työskennellessäni teatteripuolella (talvet teatterissa, kesät musafestareilla on aika hyvä työnjako), tämä ilmiö on tuntunut vain lisääntyvän. Toteankin siis tähän, että älä hullu mene teatteriin töihin. Ainakaan sellaiseen, mikä toimii vapaalla kentällä eikä saa tukea valtiolta. Saatat väsyä ja pahasti.

Olen alkanut miettiä, mistä tiedän, ettei itselleni käy samoin? Töitä on kuitenkin paljon enemmän kuin työtunteja ja vaikka kuinka työskentelisi, tulokset eivät aina ole sellaisia, joita haluaisi. Pahinta ehkä itselleni on ollut joissakin töissä riman laskeminen pelottavan alhaalle, koska aika ei vain riitä kaikkiin asioihin, jotka pitäisi hoitaa. Tämä ei tietenkään motivoi työntekoa ja päivät venyvät helposti, koska tekeminen ei vain lopu. Lisäksi useissa taidealan organisaatiossa on pahoja johtamisongelmia. Ihmeellisissä yhteyksissä sitä sitten tajuaa, että harva johtaja oikeasti tietää, mitä toimistossa tapahtuu.

Tiedän tekeväni tosi paljon töitä, koska se on yksi intohimoistani. Pidän tästä alasta, en osaisi tehdä mitään muuta. Mutta onko kaikki todellakin sen vaivan arvoista?

Tottakai kaikissa töissä ja työpaikoissa on hetkiä, jotka mielellään vaihtaisi ihan johonkin muuhun. Mutta mikä on liikaa?

Kuvat täältä.

Hyvä juhlat kerran vuodessa

Vaikka en nykyään juuri ole mukana osakuntatoiminnassa (olen yksinkertaisesti liian vanha, vaikken mikään ikäloppu olekaan), täytyy vuosijuhlissa kuitenkin käydä pyörähtämässä.

Ja hei, kyllä on ihanaa, kun kerrankin saa pukeutua iltapukuun. T. Työasuna usein liian iso villapaita, likainen ja takkuinen tukka ja kuraiset tennarit. Ei lisättävää.

Outo juttu

Nykyään ravaan aika usein töistä suoraan Lady Linelle. Enpä olisi kyllä viime vuonna uskonut...

Selloja, selloja...

Hyvää huomenta!

Pohdintaa kulttuurialasta ja alan opinnoista

Olen miettinyt tosi pitkään sellaisen postauksen kirjoittamista, jossa käsitellään kulttuurialaa, koska tuntuu, että tosi usein tänne blogiin eksytään hakusanoilla "musiikkitiede", "tuottaja" ja (tietenkin monia kiinnostava sanapari) "musiikkitiede työllistyminen". Omasta mielestänikin olisi kiva lukea tekstejä ihan peruskulttuurityölaisten arjesta ihan vain vertailun vuoksi. Ja koen, että alalle haluaville ja siitä tietoa etsiville taas tämäntyypiset postaukset antavat kulttuurialasta aivan liian ruusuisen kuvan (toisaalta, kukapa ei olisi innoissaan juuri kouluun päästyään, heh). Toisaalta taas blogi on hyvä paikka purkaa rehellisesti sanottuna melko omituista alaa ja sille tyypillisiä ilmiöitä.

Mun mielipiteet tietenkin perustuu omiin töihini ja kokemuksiini (eniten olen työskennellyt suurien suomalaisten festivaalien tuotannossa) yksityisellä sektorilla ja osa annetuista esimerkeistä on melko kärjistettyjä. Työskentely vakituisesti esimerkiksi jossakin valtion omistamassa kulttuurilaitoksessa on tietenkin melkolailla toisenlaista. Uskoisin kuitenkin, että moni kulttuurialan raataja pystyy samastumaan mun kokemuksiini friikun ja pätkätyöläisen arjesta, koska aina työasioista puhuttaessa pöydällä ovat nämä samat asiat.

Mutta tehdään kuitenkin ensin pari asiaa selväksi. Kulttuurialalle ei kannata hakeutua, jos
1) haluaa rikastua
- Tulet tekemään työsi todennäköisesti pitkään ilmaiseksi (jos hyvin käy, kitupalkalla).
2) jos haluaa pitää kesäloman tai muutenkin on tarkka vapaa-ajastaan
- Tää ei ole mitään kellokorttihommaa, terveisin nimim. festariviikolla työtunteja 120/vko. Varsinkin tuottajan työt painottuvat kesään, koska kesällähän ne festarit ovat.
3) jos haluaa käytää korkkareita
- Uskottavuutesi on nolla, vaikka olisit kaikkia toimiston miehiä pidempi.
4) haluaa nukkua yönsä rauhassa, eikä esim. valvoa ja miettiä työasioita
- Niin...
5) jos vierastaa työntekoa tai stressiä
- Usein työtontit ovat erittäin suuria ja vaatii aikamoista organisaatiokykyä ja hyvää muistia, että kaikki pysyy kasassa.
6) ajattelet, että työ on trendikästä
- Todellisuus on toinen, kun tennarit kurassa juokset festarialuetta läpi ja yrität toteuttaa artistien mahdottomia toiveita. Jos olet edelleen siistissä kunnossa, sulla on varmaan jäänyt joku homma tekemättä :)
7) jos sinulla ei ole valmiiksi jonkinlaista substanssiosaamista alasta
- Vituttaa oikeasti selittää joillekin alalla toimiville, että en ole klasarimuusikko, vaikka tunnistan orkesterisoittimet. Tunnistan ne, koska olen OPISKELLUT MUSIIKKIA. Ja urheilu EI OLE sama asia kuin kulttuuri. Piste.

Kun itse hain opiskelemaan, mulla ei suoraan sanottuna ollut mitään tietoa, mitä musiikkitieteen opiskelu olisi ja millaisiin töihin tutkinnon suorittaneet pääsisivät. Tähän ei ainakaan Helsingissä opiskelevilla taida olla vieläkään yksiselittäistä vastausta, koska humanistit tuntuvat keräävän opintokakkunsa melkolailla erilaisista aineksista - eli oikeastaan niistä aineista, jotka milloinkin sattuvat kiinnostamaan. Työpolku taas on mun mielestä hyvin paljon itsestä kiinni. Työskentely pitäisi ehdottomasti aloittaa jo opiskeluaikana ja ennen kandivaihetta tehdä ainakin yksi harjoittelu. Jos valmistuu humanistin papereilla ja vielä taideaineesta, eikä työkokemuksena ole muuta kuin sitä Siwan kassaa, uskoisin, että oman alan töitä on melko hankala löytää, kun kaikki osaaminen ja verkostot puuttuvat - vaikka sitä substanssiosaamista musasta olisikin tosi paljon.

Positiivinen sivuhuomio kuitenkin: kukaan tuntemistani musiikkitieteilijöistä ei ole tällä hetkellä työttömänä (ja jos on joskus ollut, niin ei ainakaan kovin pitkiä jaksoja). Samaa en voi valitettavasti sanoa tuntemistani kulttuurituottajista. Olen myös kokenut (vaikka opiskeluaikana marisinkin käytännönläheisten opintojen puutteesta), että musiikkitieteestä on oikeasti ollut tosi paljon hyötyä töissä.

Itsehän olen siis valmistunut 2012 kesällä, mutta olen aloittanut tammikuussa 2012 kulttuurituotannonopinnot. Täytyy myöntää, että hain alunperin kulttuurituottajakoulutukseen puoliksi läpällä (jos valmistun musatieteestä, opiskelijastatus lakkaa olemasta, mitä tehdä yhyy) ja toisaalta olin töissäni saanut seurata muutaman tosi ammattitaitoisen kulttuurituottajan työskentelyä, joten erityisesti tämä innosti hakemaan. En ole vielä saanut opinnoista kunnon käsitystä, sillä olen käynyt uudessa koulussani melko vähän (aiemmat opinnot mahdollistavat ihan kivan määrän hyväksilukuja). Lähinnä ihmetystä ovat aiheuttaneet 80%:n läsnäolopakko (vaikka kaikki luokallani ovat töissäkäyviä aikuisopiskelijoita, pakko on silti pakko) ja opiskelija-aineksen erilaisuus. Musatieteessä olin jotenkin tottunut siihen, että  kaikille oli tosi pitkä ja tasokas harrastushistoria takana, mutta nykyisessä koulussa osalla opiskelijoista ei ole mitään kulttuuritaustaa. Toisaalta tämä on hyvä asia, koska oppii muiden aloista kaikenlaista, mutta toisaalta tuntuu turhauttavalta kerto vieruskaverille, mikä Teosto on (noin kärjistetysti, toimhuom).

Jos blogia on seurannut pidempään tai on muuten mun kanssa tekemisissä, huomaa kyllä helposti, että teen paljon (usein myös liikaa) töitä. Koska olen tehnyt friikkupohjalta töitä useita vuosia jo opiskeluajoista lähtien, olen tietenkin tottunut jo tiettyyn elintasoon. Olen myös sitä mieltä, että töitä on painettava niin kauan kuin niitä on. Aina tulee joku, joka tekee saman homman paremmin ja halvemmalla (!). Pyrin haalimaan kaikki sellaiset duunit itselleni, jotka ovat mielenkiintoisia, joissa voi kehittyä ja joista saa kohtuullisen korvauksen. Aina, kun joku projekti loppuu, on tietenkin paineita löytää seuraavia töitä, mutta olen sitä mieltä, että hyvä työntekijä saa aina töitä. Ja kun vielä muutaman vuoden jaksaa, niin sitten varmasti saa jo sellaisia hommia, joihin kuuluu kesäloma!

Uralla on monta tapaa edetä. Monet saavat työnsä kavereiden kautta, mikä lienee yleisin tapa. Itse olen kuitenkin saanut kaikki työni paitsi yhden haastattelun kautta. Haluaisin jatkossakin asian olevan niin, koska itselleni on tärkeää, että minut palkataan siksi, että osaan tehdä jonkun homman hyvin - eikä esimerkiksi siksi, että käyn jonkun tyypin kanssa kaljalla.

Itse en ole sellaisesta perheestä, jossa kukaan työskentelisi kulttuurialalla. Suvussa on yksi museossa työskentelevä tutkija, joten se taitaa raflaavuudessaan olla lähinnä tätä, mitä minä teen (eli siis aivan eri ala). Kun perheessä ei ole ketään, joka ymmärtäisi, mitä teen työkseni, on toisinaan erittäin tuskallista istua sukujuhlissa, kun kaikki kyselevät, koska saan vakityöpaikan ja koska menen oikeisiin töihin. Olisi varmasti vaan helpompaa sanoa, että olen muusikko. Sekin on helpompi käsittää kuin tuottajuus. Harva ymmärtää, että jonkun täytyy tehdä töitä jonkun kulttuuritapahtuman mahdollistamiseksi. Mutta niinhän se menee, että kukaan muu ei ymmärrä tuottajaa niin hyvin kuin toinen tuottaja.

Jeps, ja tämän poukkoilevan ajatusmaratonin jälkeen olen kuitenkin tosi iloinen, että olen tällä alalla ja erittäin mielelläni avaan huomenna toimiston oven. Niin ja kuvat ovat omasta puhelimesta. Osa töistä, osa vapaalta.